Olen treenannut kymmeniä vuosia portaissa, viimeiset neljä vuotta tavoitteellisemmin. Porrastreeneillä olen kehittänyt esim. hapenottokykyä ja kestävyyttä erilaisilla vedoilla.

Vaikka kuinka olen treenannut ennalta ehkäisevästi oppikirjojen mukaan, tekevälle sattuu.

Maaliskuun alussa treenasimme perheen kanssa portaissa, lähinnä lasten ehdoilla. Kuuden kierroksen ja 158 portaan jälkeen jäin huolimattomuuttani katsomaan taakseni puhuen samalla pojalleni. Astuin huti portaasta.

Paino tuli jalkaterän ulkosivulle ja jalkaterä vääntyi sisäänpäin. Kuului muutama rusahdus, ja kipu oli hillitön. Olen aiemmin kärsinyt löysistä nivelsiteistä, ja nuoruudessani jalka on mennyt monet kerrat salibandyssä. Mutta nyt kipu oli todella kova.

Nilkan nivelsidevammaa hoidetaan kolmen koon periaatteella: kylmä, koho ja kompressio. On tärkeää, että kompression tuottava nilkkatuki on oikean kokoinen ja sopii vamman hoitoon. Sopiva tuki antaa riittävän tuen puristamatta ja hankaamatta.

Itse käännyin Kir-Fixin ammattilaisten puoleen. He kartoittivat tilanteeni. Millainen vamma nilkassani on ja kummalla puolella? Minkä kokoinen jalkani on? Sitten sovitimme tukia.

Päädyimme Push Sport 8 -nilkkatukeen. Se on kevyt ja mahtuu urheilujalkineisiin. Push Sport 8 -nilkkatuki on helppo pukea, vaikka nilkka olisi kipeä. Nilkkaa ei tarvitse vääntää epämiellyttäviin asentoihin. Itse esimerkiksi en kärsinyt ojentaa varpaita eteen.

Miltä Push Sport 8 -nilkkatuki tuntui liikkuessa ja arjessa? Vaikka tuki esti nilkkaa taipumasta sivuttaissuunnassa, astuminen ja nilkan käyttö oli joustavaa. Alkuun käytin nilkkatukea päivittäin kotona ilman sukkaa, mutta myös kengässä ulkoillessa ja lenkkeillessä. Kevyen tuen ansiosta uskalsin juosta rennommin rullaavammalla askeleella ja ottaen painoa normaalisti nilkalle. Push Sport 8 pitää nilkan sopivassa asennossa liukumista estävän tukihihnan ansiosta.

Jokainen nilkkavammatapaus on yksilöllinen. Siksi onkin tärkeää kääntyä asiantuntijoiden puoleen, jotta nilkka saa oikeaan aikaan oikeanlaista liikettä. Vääränlainen rasitus voi altistaa nilkkavamman uusiutumiseen.

Uusiutuiko nilkkavammasi? Vältä toistuvat vammat ja tilaa maksuton keskusteluohjelmamme: Liikutko sinäkin aikuisruholla? – Kir-Fix Oy

Push Sports 8- nilkkatuki Push Sports 8 nilkkatuki – Kir-Fix Oy

 

 Lue nilkan nivelsidevammojen hoidosta: Nilkan ligamenttivamman diagnostiikka ja funktionaalinen hoito Duodecim.pdf (ksshp.fi)

Nilkan nyrjähdys – Terveyskirjasto

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat tarjoukset ja tuoreen blogin sähköpostiisi

Emme lähetä roskapostia! Lue Tieetosuojaseloste.