Biohajoava implantti on taivaan lahja luunmurtumissa ja osteokondroosissa

Murtunut luu voidaan kiinnittää biohajoavalla ruuvilla tai naulalla, joka poistuu elimistöstä luonnollisella tavalla luun parantuessa. Eivät ne toki taivaasta tipahda. Ne tulevat Tampereelta. Tiesitkö, että biohajoavat naulat ja ruuvit ovat suomalainen keksintö? Pian maailma saa Tampereelta jälleen uudenlaisen implantin.

Luiden vauriot on perinteisesti korjattu metallisilla implanteilla kuten titaanilevyillä ja -ruuveilla. Erityisesti lapsilla metalli-implantti pitää usein poistaa erillisellä leikkauksella, jottei se haittaa luun kasvua. Idea elimistössä liukenevista implanteista tuli alun perin suomalaisilta ortopedeiltä. Implantin poisto on harmillinen leikkaus. Kaikki kärsimys, riskit, työ ja rahanmeno vain siksi että saadaan yksi ruuvi pois.

1970-luvulla Tampereen yliopiston professori Pentti Törmälä aloitti työn biohajoavien implanttien parissa. Tänään Suomi ja Tampere ovat alan terävintä kärkeä maailmassa. Tampereella toimii Bioretec Oy, jonka kehittämät ja valmistamat biohajoavat luunkiinnittimet kuuluvat myös Kir-Fixin sairaalatarvikevalikoimaan.

Maaliskuun blogissa pääsemmekin tutustumaan suomalaisiin biohajoaviin implantteihin maailman huipulta.

Kiitos Bioretecille, joka kertoi implanttiensa kehittämisestä ja valmistamisesta!

Biohajoava materiaali vaatii vuosien kehitystyön – itse implantti vielä omansa

Bioretecin tutkimus- ja tuotekehitystyö jakautuu kahteen osaan: materiaalin kehitykseen ja itse implantin kehitykseen.

Materiaalien kehitysvaihe on erittäin pitkä. Esimerkiksi Activa-nimistä materiaaliaan Bioretec kehitti yli viisi vuotta. Varsinaisten tuotteiden kehittäminen vie 1–3 vuotta.

  • Työn tuloksia suojaavat tarkasti patentit ja salaiset valmistustekniikat.
  • Joku voisi ehkä pystyä valmistamaan ulkoisesti vähän samannäköisen implantin, mutta ominaisuudet eivät olisi lähellekään samat.

Implantin liukenemisajan on oltava juuri sopiva

Bioretec panostaa materiaaleihinsa, koska niiden ominaisuudet ovat kaiken A ja O luun paranemisen ja potilaan hyvinvoinnin kannalta. Kemiallinen koostumus on tarkkaan harkittu: täydellinen hajoamisaika on ihanteellinen, noin kaksi vuotta.

Moni muu implanttien valmistaja käyttää standardimateriaaleja. Niissä on usein ongelmana liian hidas hajoaminen. On tietysti haluttu pelata varman päälle, ettei implantti vain poistu ennenaikaisesti.

  • Liian hitaasta liukenemisesta voi seurata ärsytysreaktioita tai implantin kapseloituminen eli sen ympärille kasvaa kovaa arpikudosta.
  • Myös mahdollisen uuden vamman hoidossa voi tulla eteen ongelmia.
  • Joskus harvoin vakiomateriaali liukenee liian nopeasti, jolloin kiinnitys pettää tai implantin hajoamistuotteet ärsyttävät kudoksia.

Lujempia ja varmempia implantteja patentoidulla teknologialla

Biohajoavien implanttien materiaalit kuuluvat polymeereihin. Polymeeri on molekyyli, joka koostuu pienempien molekyylien ketjuista kuin kimpusta helminauhoja. Normaalisti nämä polymeeriketjut ovat sikin sokin, jolloin aineen rakenne muistuttaa trasselia tai pumpulia.

Pumpulimaisesta rakenteesta seuraa, että standardimateriaalista tehdyn implantin rasituksenkesto on rajallinen. Pahimmillaan se pettää jo leikkauksessa.

Bioretec on kehittänyt tähänkin parannuksen. Sen patentoima teknologia – itselujitus – saa polymeerimolekyyliketjut asettumaan rinnakkain samansuuntaisesti. Nyt rakenne muistuttaa kuitunippua tai narua.

Itselujitetun materiaalin ainutlaatuisia ominaisuuksia:

  • Materiaalista tulee 2–3 kertaa lujempi.
  • Implantti lukittautuu paremmin paikalleen (Self-Locking™).
  • Implantti kiinnittyy paremmin luumurtuman tai katkaisulinjan yli (Auto-Compression™).

Uudenlaisia biohajoavia metalli-implantteja tulossa

Hyvin usein biohajoavat metalli-implantit valmistetaan magnesiumseoksesta, joka sisältää harvinaisia maametalleja (REE).

Harvinaiset maametallit ovat ns. pehmeitä raskasmetalleja, jotka vaikuttavat haitallisesti mm. apoptoosiin. Apoptoosi tarkoittaa ohjelmoitunutta solujen kuolemaa, joka on normaali osa kudosten uusiutumista.

Bioretec on kehittänyt täysin uudenlaisen metalli-implanttimateriaalin, joka ei sisällä lainkaan harvinaisia maametalleja.

  • Uusi materiaali koostuu magnesiumista, sinkistä ja kalsiumista – luustolle tärkeistä kivennäisaineista.
  • Hajotessaan implantti ravitsee luuta, jolloin se paranee nopeammin.
  • Materiaali on käytössä Bioretecin uudenlaisessa biohajoavien metalli-implanttien RemeOs™ -tuoteperheessä, joka tulee kirurgien saataville lähitulevaisuudessa.
  • RemeOs™ -ruuveilla on myös mahdollista saada murtuma-alueelle aikaan tiukka puristus, oli luu iso tai pieni.

Myös nämä magnesiumruuvit liukenevat elimistössä.

Aikuiset murtavat luitaan tyypillisesti urheillessa tai jäällä liukastuessa, lapset taas trampoliinilla pomppiessa. Joskus luu voi vaurioitua ilman ulkoista voimaa. Tällainen tilanne on esimerkiksi osteokondroosi.

Mikä on osteokondroosi?

Osteokondroosi eli OCD (osteochondritis dissecans) on tila, jossa luusta ja sitä peittävästä rustosta alkaa irtaantua pieni pala. Osteokondroosia esiintyy tyypillisesti kasvuikäisillä lapsilla ja nuorilla, mutta se voi tulla aikuisellekin.

  • Tavallisesti osteokondroosi iskee polveen, nilkkaan tai kyynärpäähän
  • Polven osteokondroosi vaivaa erityisesti urheilevia nuoria.
  • Osteokondroosi oireilee äkillisenä kipuna liikkuessa ja joskus nivelen lukittumisena, mutta voi olla täysin oireetonkin.
  • Osteokondroosin syyksi on arveltu kasvun häiriötä, verenkiertohäiriötä, toistuvia vammoja tai perinnöllistä alttiutta.

Kasvavalla lapsella osteokondroosi voi hyvinkin parantua itsestään. Aikuisilla sen sijaan luunpala lähtee melko usein kokonaan irti. Silloin kappale kiinnitetään takaisin tyypillisesti biohajoavilla nauloilla tai puikoilla.

Oheisessa kuvassa biohajoava naula.

Biohajoava naula.

Kir-Fixin valikoimassa on vähän järeämpi polvituki, saranaortoosi, joka voi käyttää rajoittamaan kivuliasta polven liikettä pahasti oireilevassa osteokondroosissa:

Albrecht Hypex Lite -polvituki vakavampien polvivammojen hoitoon ja kuntoutumisen tueksi

Alakouluikäisillä lapsilla osteokondroosin hoidoksi voi riittää rasituksen vähentäminen. Kir-Fixiltä löytyy säädettävät kyynärsauvat kuormituksen keventämiseen:

Säädettävät kyynärsauvat; lapsille oma värikäs malli

Elämässä sattuu ja tapahtuu.

Juuri nyt kevän tulo villitsee ja kutsuu kaikki ulos reippailemaan! Mutta kevät tuo myös petolliset jäätiköt.

Onkin lohdullista tietää, että jos pyllähdetään ja luu murtuu, huippuapua tulee läheltä – Mansesta nääs.

Lue lisää Bioretecistä Tekniikan akateemisten (TEK) verkkosivuilta: Biohajoava implantti vähentää kärsimystä

https://www.tek.fi/fi/uutiset-blogit/biohajoava-implantti-vahentaa-karsimysta

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat tarjoukset ja tuoreen blogin sähköpostiisi

Emme lähetä roskapostia! Lue Tieetosuojaseloste.