Kohti syksyä – ja vettä!
Kesän aika heinäkuun superhelteineen alkaa olla takana. Tätä kirjoittaessa, näin elokuun viimeisinä päivinä, ilmassa on jo syksyn merkkejä. Sitä myötä Vuoden Suuri terveysprojekti on edennyt kolmanteen kuukauteensa, eli pääsemässä hyvään vauhtiin.
Treenipuolella syksyn saapuminen tarkoittaa itselleni sitä, että pikkuhiljaa ulkokuntosalijumppailu vaihtuu sisätiloihin, vaikka JVG:tä lainatakseni – Kyllä täällä (vielä) tarkenee. Painojen nostaminen kuormittaa kuitenkin lihaksia ja niveliä sen verran, että viileämmässä ilmassa treenaaminen nostaa vammautumis- ja kipeytymisriskiä, tai vähintään vaatii entistäkin huolellisemman lämmittelyn, etteivät jo olemassaolevat vammat pahene. Siksi siis pikkuhiljaa sisätiloihin kuntosaliosastolla, mutta toki muuta ulkoliikuntaa kuten pyöräilyä aion jatkaa niin pitkään kuin mahdollista.
Nivelrikon hoitosuosituksia kuvataan usein pyramidimallilla, jonka pohjalla ovat nimenomaan asiat, joita tässä blogissa tuon etenkin alkuvaiheessa esiin. Nämä ovat siis oikeantyyppinen liikunta, mahdollinen painonpudotus ja liikunnan mahdollistavat tai siinä auttavat apuvälineet. Pyramidin seinää ylöspäin kavutessa – joka tässä tapauksessa on se huonompi suunta – mukaan tulevat ensin parasetamolilääkitys, sitten tulehduskipulääkkeet ja näitä ennen tai rinnalla mahdolliset fysikaaliset hoidot (kylmä- ja lämpöhoito, TENS-hoito, akupunktio ja / tai nykyään suhteellisen suositut nivelensisäiset pistokset, kuten hyaluronaattiruiskeet). Viimeisinä sitten opioidit ja pyramidin huipulla leikkausoperaatio.
Ylemmäksi pyramidissa sijoittuvista hoidoista tulen esittelemään ainakin fysioterapeuttiset hoitomuodot ja ruiskeet. Jälkimmäiset tosin itseni kautta vain, jos ne ovat tarpeen, koska koko vuoden projektin tarkoitus on yrittää selviytyä mahdollisimman suureksi osaksi ilman lääkehoitoja. Pistoshoidosta saan joka tapauksessa vedenpitävän kokemuksen jaettua, koska lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat näitä testanneet omaan nivelrikkoonsa.
Näihin palataan myöhemmin, koska nyt mennään uimaan!
Vesijuoksua ja uintia
Pyramidin alatasolla itsehoitomuotona on tosiaan liikunta, jonka sopivuus nivelrikkoiselle on hyvinkin yksilöllistä. Nyrkkisääntö kuitenkin on, ettei vaivaavaan niveleen kohdistettaisi sitä esimerkiksi kovilla iskuilla rasittavaa liikuntamuotoa. Uiminen ja vesiliikunta ovat nivelille, ja toki myös mm. limakalvoille, hengityselimistölle ja lihaksistolle erittäin hyviä, “pehmeitä” lajeja. Kävin siis kaivamassa Speedot kaapista ja uhmasin nyt aluksi luonnonvesien laskevaa lämpötilaa vain huomatakseni, että välimerelliseen ympäristöön ohjelmoitu ruumiintemppelini arvostaa uimahalliolosuhteita enemmän.
Laajasalon uimaranta Helsinki 21.8.2025. Meriveden lämpötila +14,6 astetta. Not my cup of tea, sanoisi englantilainen. Koska kuitenkin olen suomalainen ja menin teille lupaamaan, niin pakkohan se oli mennä (naurakaa vaan avantouimarit ja muut kylmää kestävät). Mainittavaa hyötyä pulahduksesta ei nivelrikon hoidossa ollut, koska uintireissu jäi arviolta 10 metrin mittaiseksi. “Ehkä tämä kävisi sitten kylmähoidosta”, ajattelin, samalla manaten sitä miksen blogannut tästä aiheesta heinäkuussa. Mutta onpahan ainakin kuvallista todistusaineistoa.
Jos ei muuta, niin uintireissusta tuli freshi olo ja se alleviivasi sitä, että uintia ja myös vesijuoksua on kokeiltava myös lämpimissä olosuhteissa. Seuraavana päivänä siis uimahalliin.
Olen joskus männävuosina uinut viikoittain ja ottanut myös tunteja uintitekniikasta, joten ihan kylmiltään allasta ei tarvinnut lähteä päästä päähän tahkoamaan. Uiminen sujui hyvin ja polvi otti perinteisen rintauinnin jalkatekniikan hyvin vastaan. Ihan jees!
Märkää kokemusta syventääkseni – ja pakko myöntää, myös ennakkoluulojani karistaakseni – olin myös varannut ajan vesiliikuntaan, koska sillä on tietoni mukaan uintiakin optimaalisempi vaikutus nivelten toimintaan.
Ohjattu tunti alkoi perinteisellä vesijuoksulla ja pinnallakin pysyi hienosti hallilta lainaksi saatujen vesiliikuntaliivien avulla. Sen jälkeen jatkettiin vesivoimistelulla, joka nimestään huolimatta muistuttaa enemmän kuntosalin lihaskuntoon pohjautuvia ryhmäliikuntatreenejä. Lopuksi juostiin, tai itse voipuneena kävelin, vielä veden virtausta vasten (monissa uimahalleissa löytyy jo ns. vastavirta-allas tai -osio).
Ensimmäinen kokemus ohjatusta vesiliikunnasta osoitti sen, että oli hyvä että se oli ohjattua. En olisi itsekseni keksinyt moisia liikesarjoja ja etenkään hallinnut tekniikkaa. Toisaalta hyvää on myös se, että liikkeet olivat aika helppoja, joten ohjatun tunnin tiimoilta touhua ei ole kovin vaikeaa jatkaa itsekseenkään.
Kerrasta ei tule kuin vihaiseksi, sanotaan, mutta väitän että tulin päinvastoin iloiseksi. Polvi ei koko treenin aikana vihoitellut kertaakaan, toisin kuin esimerkiksi kävelylenkeillä saattaa tehdä. Uskallan jopa sanoa, että ne joilla on mahdollisuus vesiliikuntaa nivelrikon hoidossa kokeilla, tulevat tästä hyötymään. Mutta edelleen, en ole lääkäri enkä asiantuntija – vain testinukke, jolle tämä ainakin toimi! Sen kuitenkin tiedän, että osaksi omaa treeniä vesiliikunta tulee nyt heti, ja kun vedet taas ensi kesänä lämpenevät, aion mennä speedoineni ja liiveineni myös luonnonvettä polkemaan.
Toivottavasti näistä kokemuksista on jollekin teistä hyötyä. Seuraavassa blogissani kokeillaan fysioterapiaa Kir-Fixin fyssarin kanssa ja sieltä on sitten luvassa myös videomateriaalia näille sivuille.
Oikein hyvää ja toivon mukaan kivutonta syksyn alkua kaikille!
