Pohjustusta
Ensimmäisen lumilautani sain joulupukilta jouluna 2008. Se oli sellainen Stadiumista ostettu lauta, jossa oli jokerikuvio kannessa. Muistan, kun isäni, joka on lumilautaillut nuoresta asti ja lumilautailee edelleen, vei minut laskemaan meidän läheisen päiväkodin pihan taakse. Siellä oli sellainen mäki. Minä kun olen ollut tällainen ADHD-tyyppi jo pienestä pitäen, niin tietenkin siihen piti heti rakentaa hyppyri. Eihän siinä ollut mitään järkeä vain laskea suoraan mäkeä alas.
Minulle tuli ensimmäistä kertaa ikinä polvivaiva vasempaan polveen kaudella 2024 ja 2025. Olin syksyllä Espanjassa työharjoittelussa ja kävin siellä tosi paljon pitkillä lenkeillä, melkein joka päivä. Yhdessä vaiheessa huomasin, että ei tunnu kyllä normaalilta tämä. Tuntui kuin polvilumpio olisi halunnut päästä ulos mun polvesta ja pullahtaa kokonaan pois paikaltaan. Jatkoin silti lenkkeilyä ihan normaaliin tapaan, kävin vielä senkin jälkeen lenkeillä ja lopulta siihen jotenkin tottui, eikä sitä enää oikein huomannut.
Sitten alkoi laskukausi ja polvi alkoi tuntua tosi ikävältä joulukuussa. Kisakausi saisi kunnon startin tulevana tammikuuna, ja siellä hyppyrit ovat paljon isompia kuin Suomessa. Tärähdykset voivat pahentaa polven tilaa todella pahasti. Mietittiin äitini kanssa kolme päivää ennen reissuun lähtöä, että mitä tässä nyt tekisi, jotta saan silti parhaan suorituksen tehtyä kisassa.
Kir-Fix jeesaa
Tuttu fysioterapeutti kertoi, että Kir-Fix on perheyritys, joka myy urheilijoille ja ihan kaikille tukia ja teippejä vaivaan kuin vaivaan. Käytiin päivä ennen kisareissulle lähtöä hakemassa polvituki ja teipit matkaan. Kävin kokeilemassa niitä edellisiltana salilla ja kyykkäsin polvituella. Se tuntui ihan uskomattoman hyvältä, kuin polvi olisi toiminut niin kuin terveen polven kuuluukin.
Totta kai se herätti ikäviä tunteita, kun olen vasta 20-vuotias ja nyt pitäisi tehdä parhaat kisasuoritukset ja temput, että on joku päivä mahdollista päästä maailman kärkikahinoihin. Mietin, miten näin nuorena voi tulla jo polvivamma. Mutta kyllä tämä tästä. Oikeanlainen voimaharjoittelu ja polvituki yhdistettynä tekee polvesta varmasti vahvemman ja paremman kuin ennen vaivaa.
Polvituki tuntui lumella todella hyvältä. Se antoi sivuttaissuunnassa sekä polvilumpion alaosaan todella hyvän tuen. Silloin kun laskin vaikka kaksi viikkoa putkeen monta tuntia päivässä, aloin käyttämään teippiä polvessa ja polvitukea sen päällä, koska polvi oli kovasta rasituksesta vähän kipeytynyt. Sitten kun otti taas yhden välipäivän mäestä, selvisi mainiosti pelkällä polvituella.
Muistakaa kaikki nuoret urheilijat, että ollaan vielä kehitysvaiheessa. Peli ei ole menetetty, vaikka olisi mikä vaiva missä vaan kehon osassa. Se tulee kyllä kuntoon, kun vähän jaksaa kuntouttaa ja antaa sille kipeälle kehon osalle erityishuomiota treenatessa. Oikealla tuella, oikeilla välineillä ja oikealla mielentilalla voit olla pysäyttämätön. Älä anna edes taivaan olla rajana. Pystyt mihin vaan, mihin pistät oman mielesi. Pitäkää unelmat elossa!
Lumilautailu pähkinänkuoressa
Kerron tässä lyhyesti omasta kokemuksestani ja ylipäätään laskemisesta sekä siitä, mikä siinä on niin taianomaista.
Lumilautailu on siitä hieno laji, että toteutustapa on täysin vapaa. Saat käyttää luovuuttasi ja persoonaasi, ja pystyt tuomaan esiin omaa tyyliäsi ja omakuvaasi todella hyvin esimerkiksi laskuvaatetuksella ja omalla laskutyylillä. Luovuudessa ei lumilautailussa ole rajaa, ja laji kehittyy koko ajan. Uusia temppuja syntyy jatkuvasti, ja sellaisetkin jutut, jotka vielä kymmenen vuotta sitten tuntuivat täysin mahdottomilta, ovat nykyään todellisuutta.
Tänä päivänä lumilaudalla isoin hyppyriltä tehty spini on 2360 astetta. Se kuulostaa massiiviselta luvulta, varsinkin kun vertaa 360 asteeseen, joka on yksi kokonainen kierros. 2360 astetta tarkoittaa noin 6,5 täyttä kierrosta ilmassa. Lumilautailu myös yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa, ja Suomessa lajin yhteisöllisyyttä tuo esimerkiksi Suomen Lumilautaliitto, joka toimii nimellä FLAT ja järjestää tapahtumia.
Big Air
Big Airissa kisataan yhdellä hyppyrillä. Yleensä kierroksia on kolme, ja temppuja tehdään sekä oikealle että vasemmalle pyörien. Lopullinen pistemäärä muodostuu kierrosten pisteistä. Big Airissa pärjää luovuudella, mutta myös sillä, kuka pyörii eniten ja kuinka puhdas suoritus on. Tuomarit katsovat esimerkiksi osuuko kädet alastulossa lumeen, millainen ponnistus nokalta on ja kuinka pitkä gräbi eli ote laudasta on.
Big Air -laskijat laskevat usein myös slopestyleä, jossa reilit ja hyppyrit tulevat sekaisin samalle radalle. Itse voitin Suomen mestaruuskilpailuissa Big Airista kultaa. Tein frontside 1260:n ja switch backside 1260:n hyvällä ja puhtaalla toteutuksella. Kädet eivät osuneet lumeen, alastulot olivat hallitut ja gräbit pysyivät pitkinä.
Halfpipe
Halfpipe on U:n mallinen kouru, jota lasketaan edestakaisin seinältä toiselle ja hypätään ilmaan jokaisella seinällä. Suomesta ei nykyään tule juuri pipe-laskijoita, vaikka aiemmin on tullut, esimerkiksi Peetu Piiroinen. Pipeä pidetään usein lumilautailun kuninkuuslajina. Monilla maailman kovilla slopestyle-laskijoilla on myös pipe ja Big Air hallussa, ja usein sanotaan, että jos osaa laskea pipeä hyvin, osaa kyllä laskea mitä vaan.
Oma kokemukseni pipe-laskemisesta on ihan hyvä, mutta en todellakaan ole siinä parhaimmillani. Osaan lähinnä perusjutut. Suomessa on myös harmillisen vähän kunnollisia pipe-paikkoja. Silti voitin SM-kilpailuissa Rukalla kultaa halfpipessä.
Kisasaavutuksia ja mitä kisaaminen opettaa
Sitten muutama sana omista kisasaavutuksistani ja kisaamisesta yleisesti.
Tein keväällä reissun, jossa kisasin pari Europacupin osakilpailua ja sijoituin Laaxissa Sveitsissä 10. sijalle. Se oli oikeasti ihan hyvä sijoitus, ja olen siihen tyytyväinen. Toki harmittaa, ettei kaikki mennyt ihan sataprosenttisesti nappiin, koska en saanut täydellistä kilpailusuoritusta tehtyä.
Kisaaminen on todella stressaavaa ja vaatii henkistä vahvuutta sekä itsevarmuutta. Ne tulevat kuitenkin vain toistojen kautta. Esimerkiksi slopestylessä on yleensä kaksi kierrosta ja paras suoritus jää voimaan. Jos kaadut ensimmäisellä, sinun pitää silti pystyä kokoamaan itsesi ja tekemään toisella kierroksella täydellinen suoritus, vaikka paineet ovat kovat. On pakko pysyä pystyssä ja tehdä paras suoritus, muuten kilpailu on siinä.
St. Antonin slopestylessä sijoituin neljänneksi. Samassa paikassa oli pari päivää aiemmin Europacupin Big Air -kilpailu, jossa epäonnistuin molemmilla hyppykierroksilla karsinnoissa enkä päässyt finaaliin. Se oli musertavaa, mutta kaikesta selviää.
Sitten tuli slopestylen vuoro. Oletin, että slopestyle kisattaisiin samasta isosta hyppyristä kuin Big Air, mutta niin ei ollut. Slopestylessä oli viereinen pienempi hyppyri, johon en ollut yhtään valmistautunut. Se pienempi hyppyri oli oikeastaan huonompi kuin iso. Se heitti todella korkealle ja alastulo oli lyhyt, joten vauhdit piti osua täydellisesti, jotta sai hyvän suorituksen eikä loukkaantunut hyppäämällä alastulon yli.
Treenaisin Big Air -kilpailun jälkeen slopestyle-rataa, jossa oli kaksi reiliä ja kaksi hyppyriä. Otin lähinnä tuntumaa hyppyreihin enkä tehnyt vielä isoja temppuja, joita tekisin kilpailussa. Kisapäivän aamuna tein yhden tupla underflipin ja switch backside 900:n sekä perusreilitemppuja, ja niillä lähdettiin kisaan.
Ensimmäisellä kilpailukierroksella tein nuo samat temput. Toisella kierroksella lähdin parantamaan ja tein hyppyreistä frontside 1260:n ja switch backside 900:n, ja se riitti neljänteen sijaan. Opin siitä kisasta, että pystyn mihin vaan mihin pistän mieleni. En ollut tehnyt kyseisestä hyppyristä kertaakaan frontside 1260:aa, mutta tein sen suoraan kisassa, koska uskoin itseeni.
Mitä ikinä teette, uskokaa itseenne. ❤️
